Sateenkaaren värit
Läpi historian sateenkaaret ovat usein olleet mytologioiden aiheina – sateenkaarta pidettiin antiikin aikana mystisenä ja selittämättömänä ilmiönä ja sen näkeminen oli äärimmäisen harvinaista tavallisen ihmisen elinaikana.
Vaikka sateenkaari on värikäs ja näyttää kauniilta, seitsemän sateenkaareen väriä edustaa myös kaikista hankalimpien tahroja, joita saatat kohdata pestessäsi pyykkiä. Voit kuitenkin nukkua yösi rauhassa tietäen, että Vanish on täydellinen tuote tahranpoistoon, huolimatta siitä minkä värisestä tahrasta on kyse.

Punainen - Veri
Olet sitten onnistunut viiltämään itseäsi porkkanoita pilkkoessa tai lapsesi on sattunut kaatumaan, sateenkaareen ensimmäinen väri, eli punainen, ei todellakaan ole sellainen väri jota haluaisit nähdä missä tahansa. Yleisin pelko on, että jos veritahraa ei poisteta saman tien, se jämähtää kiinni eikä kuivunut veri lähde pois vaatteista. Mutta onneksi Vanishin pesuaineiden avulla onnistuu jopa viikon vanhojen kuivuneiden tahrojen poisto – Vanish mahdollistaa jopa veritahrojen poiston.
Oranssi - Currytahrat
Kaikilla curryruoilla on yksi yhteinen tekijä – kyky tahrata vaatteita. Johtuen niiden sisältämistä mausteista, kuten kurkumasta ja paprikasta, curryiset tahrat vaatteissa voivat tuntua painajaismaisilta. Onneksi huolimatta siitä haluatko syödä curryruokasi miedosti vai tulisesti maustettuna, Vanishin avulla currytahrat ovat helposti poistettavissa.
Keltainen - Sinappi
Sinappi on grillatessa täydellinen lisuke hampurilaisille ja hodareille, mutta se on myös helposti tahraavaa. Ei ole mukavaa, jos sinappia tahraantuu vaatteisiisi. Kuten currykin, sinappi sisältää kurkumaa, joka tietysti tuo väriä ja vaihtelua aterioihisi, mutta aiheuttaa myös rumia tahroja.
Vihreä - Ruoho
Olit sitten piknikillä, pelaamassa jalkapalloa tai juoksemassa, jollakin tavoin ruohoa päätyy aina polviin ja kyynärpäihin aivan kuin ne oli tarkoitettu kulkemaan käsi kädessä.
Sininen - Mustikat
Vaikkakin mustikat ovat loistava lisä muffineihin ja hedelmäsalaatteihin, mustikkatahrat voivat olla vaikeita puhdistaa kankaasta. Ne ovat täynnä antioksidantteja, mutta mustikan mehu on myös niin tummaa, että sitä ei voi olla huomaamatta, jos sitä joutuu vaatteillesi.
Indigo – Mustetahrat
Jos olet vasenkätinen, tiedät paremmin kuin kukaan kuinka stressaavaa on töhriä mustetta kädelläsi hihaasi ja sutata juuri puhtaaksi kirjoittamasi paperi. Mustetahrat eivät ole ainoastaan vasenkätisten ongelma vaan kaikki ovat joskus unohtaneet mustekynän aukinaisena taskuun, kunnes on jo ollut liian myöhäistä ja kankaaseen on tullut kuulakärkikynä tahra. Vaikka saattaa tuntua siltä, että kaikki toivo on menetetty, Vanish Oxi Action Neste hoitaa kuitenkin mustetahran poiston helposti.
Violetti - punajuuri
Yhä useampi ihminen syö nykyään terveellisemmin ja sitä kautta punajuuri on löytänyt tiensä monen jääkaappiin ja totta kai myös vaatteisiin. Vaikka punajuuri onkin terveellinen lisä mihin tahansa ateriaan, se voi myös tahrata vaatteita niihin osuessaan – mutta onneksi punajuuritahroja ei ole mahdotonta saada pois.
Nämä seitsemän sateenkaaren väriä saattavat olla kauniita, mutta niiden väriset tahrat eivät ole. Vanish pystyy poistamaan jopa kaikista vaikeimmat tahrat kuten veren, sinapin ja punajuuren, joten sinulle jää enemmän aikaa ihailla sateenkaarta taivaalla eikä sen värisiä tahroja vaatteissasi.