Taistelu kastiketahroja vastaan Tahrattoman hauskat juhlat

Ei ole sattumaa, että osa vuoden suurimmista juhlapyhät sijoittuu pimeimpään talveen. Tutkimusten mukaan vuoden suurimmat juhlat sijoittuivat juuri siihen aikaan, joka nykyään tunnetaan joulukuun loppuna. Kerääntymällä yhteen nauttimaan läheisten seurasta ja – mikä tärkeintä – nauttimalla herkullisen ruokaa juhlittiin sitä, että talven ikävin vaihe oli ohi. Jotkin asiat eivät vain muutu. Edelleen ympäri maailmaa talveen liittyvät tukevat ja runsaat ateriat, joista ei makua, mausteita ja kastikkeita puutu,

Runsaat maut tarkoittavat usein runsaita tahroja, joten talvea varten varattu vaatevalikoima kerää usein itseensä erilaisia kastiketahroja. Olemme laatineet listan tavallisimmista tahrojen aiheuttajista. Lue täältä, miksi ne ovat niin hankalia ja miten Vanishin avulla tahranpoisto helpottuu.

Alkupala:

Keitto

Keitot eivät ole varsinaisesti kastikkeita, mutta keitot ovat talvista ruokaa ja ne myös usein jättävät jälkeensä erityisen hankalia tahroja. Keitoista löytyy usein sekä makua että väriä, mikä ei ole vaatteidesi kannalta kovin hyvä asia. Toimi viipymättä. Keittotahran poistaminen kannattaa aloittaa huuhtelemalla. Sen jälkeen käsittele tahra Vanish Oxi Actionilla ja anna sen vaikuttaa jopa tunnin ajan. Pese vaate sitten tavalliseen tapaan ja lisää koneeseen mittalusikallinen Vanishia.

Pääruoka:

Kastike

Kastike tarkoittaa eri asioita eri puolilla maailmaa, mutta nyt puhumme paistin kanssa tarjoiltavasta lihan omaan liemeen tehdystä rasvaisesta ja paksusta kastikkeesta. Kastikkeen suuri rasvapitoisuus tekee sen aiheuttamista tahroista erityisen vaikeita, mutta kun hierot tahraa kevyesti Vanish Gold Oxi Action Nesteellä, sitkeät rasvasolut alkavat irrota. Lisää vielä pesukoneeseen mittalusikallinen Vanishia, niin voit olla varma, että tahra on poissa pesun jälkeen!

Sinappi

Tämä keltainen tahra ei ole helppo poistaa, joten sen poistamisessa nopeus on valttia. Kaavi irtoava sinappi pois tylsällä veitsellä tai lusikalla, mutta toimi varovasti, ettet vahingoita kankaan kuituja. Hiero sitten tahraan Vanish Gold Oxi Actionin ja veden sekoitusta. Anna vaikuttaa 10 minuutin ajan ja huuhtele sitten nurjalta puolelta. Laita vaate välittömästi pesuun ja lisää koneeseen mittalusikallinen Vanishia.

Karpalokastike

Kuten punaherukkakastike ja kvittenihillo, myös karpalokastike on hedelmäinen hillo, joka sisältää paljon marjoja sekä makua, ja joka maistuu sekä makeiden että suolaisten ruokien kanssa. Kirkkaan punainen hillo tarrautuu nopeasti vaatteen kuituihin, mutta onneksi se on helppo poistaa. Jos toimit nopeasti, pelkää vesihuuhtelu tahran nurjalta puolelta käsin saattaa riittää tahran poistamiseen. Jos vaatteessa näkyy huuhtelun jälkeen punainen jälki, annostele tahraan hieman Vanish Gold Oxi Actionia. Kun lisäät vielä pesukoneeseen mittalusikallisen Vanishia, tahralle voi sanoa hyvästit.

Jälkiruoka:

Kompotti

Juustokakut, pavlovat ja erilaiset kakut kaipaavat päälleen paksun kerroksen hedelmäkompottia. Mainitut jälkiruuat eivät itsessään ole kovin suuri uhka vaatteille, mutta niiden kanssa nautittava kastike sen sijaan on vaarallista vaatteille. Taputtele tahraan Vanish Gold Oxi Actionia. Älä hiero tahraa, koska sen siirappimainen koostumus leviää helposti. Anna vaikuttaa 10 minuuttia ennen pesua. Lisää pesukoneeseen mittalusikallinen Vanishia, joka poistaa loputkin tahrasta.