Juhlien jälkeinen aamu – 10 vinkkiä uudenvuodenjuhlien jälkeiseen siivoukseen

Joulunajan juhlasesongin jälkeen voi tuntua siltä, että kaipaat järjestystä elämääsi. Se ei ole kuitenkaan helppoa, jos kotisi on katastrofaalisessa kunnossa uudenvuodenpirskeiden jäljiltä. Näitä helppoja ohjeita seuraamalla saat kotisi siistiksi ennätysajassa.

Avaa ikkunat

Raitis ilma poistaa kotoa ruuan käryt ja alkoholijuomien hajun. Se auttaa myös, jos kärsit kankkusesta.

Likaiset vaatteet

Suojele vaatteesi (ehkä olet vielä yöpuvussa) käyttämällä esiliinaa ja kumihanskoja.

Älä heitä ruokaa pois

Juhlista on saattanut jäädä jäljelle maukkaita tähteitä, jotka kelpaavat vielä syötäväksi. Kokoa ne yhteen ja laita jääkaappiin. Ne maistuvat takuulla siivouksen päälle. Voi olla, että et ole parhaalla kokkaustuulella.

Kierrättäminen

Kerää ensin pois ruuan- ja juomien tähteet, jotta et vahingossa pudottele niitä lattialle. Käytä isoa astiaa, jottei sinun tarvitse käydä jatkuvasti roskakaapilla. Kerää erikseen kaikki kierrätettävät jätteet, kuten pullot, pahvi ja paperi. Siitä on hyvä aloittaa sotkun purkaminen.

Lasit

Kerää lasit kostealla pyyhkeellä peitetylle tarjottimelle. Se antaa laseille pitoa ja estää niitä luiskahtamasta alas. Isoon astiaan on kätevä kaataa lasien pohjalle jääneet juomat. Laita lasit tiskikoneeseen tai pese ne käsin ja jätä valumaan pyyhkeen päälle.

Aterimet

Laita likaiset aterimet likoamaan altaaseen, jotta ruuantähteet irtoavat.

Tahranpoisto

On todennäköistä, että löydät tahroja esimerkiksi matoista tai juhlapöytäliinasta. Ota esille Vanish-tuotteet ja aloita tahranpoisto välittömästi parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

Imurointi

Imuroi koko juhlakäytössä ollut alue. Tämä on oiva tilanne kokeilla uutta Vanish Powerpowder -jauhetta, joka auttaa irrottamaan tekstiileihin jääneet hajut ja tahrat. Kostea jauhe irrottaa sitkeän purumaisen lian, hajut ja mattoon pinttyneen pölyn.

Anna tiskikoneen tiskata

Ota puhtaat lasit koneesta ja laita sinne nyt liotetut aterimet.

Pyyhi puhtaaksi

Viimeistele urakkasi pyyhkimällä pinnat yleispuhdistusaineella ja poistamalla lattioiden tahmeat tahrat moppaamalla. Valmis!